Olihan minunkin nyt pakko osallistua. Monia niin hienoja postauksia on jo tullut luettua että tuskin tasossa pärjää, mutta idea haasteessa oli mielenkiintoinen ja mukava. :)
| Jostain täältä se alkoi - 2006 |
Mitä minä harrastan? Ratsastusta. Sepä oli helppo kysymys, tai sitten ei. Harrastan klassista ratsastusta ratsastustallilla tavallisena tuntilaisena ja tavallisilla tuntihevosilla. Harrastan lännenratsastusta nuorella paintilla jonka isot korvat eivät aina osoita ihan oikeaan suuntaan.
| 2009 - Ensimmäinen kesä Sammissa |
Klassinen ratsastus pyrkii lähes eleettömään suoritukseen hevosen kanssa. Painotus klassisessa tyylissä on ehkä enemmän siinä miten tekee kuin mitä tekee. Klassinen ratsastus kaikessa siinä kaikessa eleettömyydessään ja
rauhallisuudessaan on mielestäni enemmän jonkinlaista taidetta (tai siihen pyritään) kuin urheilua, ja se
on hyvä juuri niin. Westernissä, niinkuin myös klassisessa tärkeää on yhteisymmärrys hevosen kanssa sekä hyvät hevosmiestaidot ja hevosten kunnioitus.
En pääse tallille niin usein kuin haluaisin välimatkojen takia, mutta sen ajan kun tallilla saan olla niin yritän käyttää mahdollisimman hyvin.
Pääasia omassa harrastuksessani ei myöskään ole juuri se, että saan olla juuri siellä hevosen selässä ja ratsastaa, vaan se että saa olla niiden kanssa, ymmärtää ja oppia. Ratsastus on ihanaa, mutta hevoset ovat lähes täydellisiä.
Miksi? Hevosten takia. Hevonen on ainutlaatuinen eläin, sen ymmärtäminen on haastavaa, koko ajan oppii uutta ja yhtään tylsää päivää ei varmasti ole. Kun ratsastussuunnitelmat kirjaimellisesti vesittyvät ukkoseen ja rankkasateeseen, niin tylsää ei silti tule. Hevonen keksii aivan varmasti jotain hyvin mielenkiintoista, kuten miten karsinan ovi avataan tai kuinka kivaa onkaan pureskella ohjia kun heinät vietiin tunnille lähdettäessä nenän edestä.
Ratsastus on yksi haaste, jota et voi koskaan ylittää. Yhdellä kerralla kaikki tuntuu sujuvan täydellisesti, toisella huomaat miten monta virhettä pystyykään yhden sekunnin ajassa tekemään. Yhtenä huomaat ylittäväsi esteen ilman satulaa siististi ja onnistuneesti, toisena makaat selälläsi kavaletin päällä. Onnistumisten ja epäonnitumisten tasapaino on yksi syistä, joiden takia ratsastus on ihana harrastus.
Vaikka on niitä päiviä jolloin hevonen seisoo kuratarhan perimmäisessä nurkassa mutaisena ja märkänä. Ratsastus ei onnistu ja hevonen juoksee pois alta, niin on myös niitä päiviä kun hevonen kutsusta ravaa luokse lämpimänä kesäpäivänä ja mukava maastoretki takaa onnistuneen päivän.
Hevosten kanssa kehittyy koko ajan, teki sitten mitä tahansa, tai miten tahansa. Omille näkökulmille on tilaa ja tuntee kuuluvansa johonkin. Mikään ei ole yksinkertaista ja tavoitteita voi asettaa juuri siihen mihin haluaa.
Kuinka? Blogin nimikin jo kertoo hieman, tunteella ja taidolla. Taito tosin on vielä öhöm... Hukassa, mutta sitä etsiessä aika kuluu hyvin. Kerran viikossa ajetaan yli 70km päähän ratsastamaan. Miksi niin pitkälle? Syy on yksinkertaisesti se, että pidän tuosta tallista eniten. Sammissa tapahtuu (ja tapahtui) suurin kehitykseni hevostelun osalta. Klassinen tyyli on erittäin mukava ja omiin arvoihini sopiva. Ehkä jotkin käsitykset hiukan siitä poikkeavat, mutta peruskäsitykset ovat samoja.
Westernillä tämä koko harrastus tuli aloitettua. Wallalla tuli koettua paljon ponien karkureissusta "eksymiseen" kaverin kanssa noin 100x100m metsikköön keskellä tallipihaa. Hevosmiestaidot karttuivat ja ratsastukselle sai hyvän perustan. Nyt harjoitan lännenratsastusta Vapun kanssa, helpolla ei pääse mutta nopeasti kehittyy sekä hevonen että ratsastaja.
Työskentelen Vapun kanssa paljon maastakäsin. Se on mukavaa ja rentoa vaihtelua kaikelle muulle. Hevonen kuuntelee pienintäkin merkkiä (tai sitten ei) ja tekee kaiken mitä vain osaa pyytää. Maastakäsintyöskentelyä, ja ylipäänsä hevosmiestaitoihin kiinnitetään harmittavan vähän tavallisilla talleilla huomiota. Tämäkin tosin on menossa parempaan suuntaan.
Tässä noin seitsemän vuoden aikana on tullut ratsastettua kaikenlaisilla hevosilla ja poneilla. Pienillä itsepäisillä pullaponeilla, islanninhevosilla, western-hevosilla, nuorilla hevosilla ja vanhoilla hevosilla. Kaikki ovat olleet erilaisia ja jokaisen ratsastuksen jälkeen olen ollut kokemusta rikkaampi, oli se kokemus sitten hyvä tai huono. Toivon että harrastukseni säilyy ainakin jossain muodossa mahdollisimman pitkään ja kestävänä.
Lopuksi haastan Kaksi pikku prinsessaa- blogin pitäjän mukaan
