Mitä, miksi, ja kuinka?

 

Blogitallin viikon blogihaaste

 Olihan minunkin nyt pakko osallistua. Monia niin hienoja postauksia on jo tullut luettua että tuskin tasossa pärjää, mutta idea haasteessa oli mielenkiintoinen ja mukava. :)

Jostain täältä se alkoi - 2006

Mitä minä harrastan? Ratsastusta. Sepä oli helppo kysymys, tai sitten ei. Harrastan klassista ratsastusta ratsastustallilla tavallisena tuntilaisena ja tavallisilla tuntihevosilla. Harrastan lännenratsastusta nuorella paintilla jonka isot korvat eivät aina osoita ihan oikeaan suuntaan. 

2009 - Ensimmäinen kesä Sammissa

Ratsastus-harrastus tarkoittaa monelle hieman eri asioita. Minulle se tarkoittaa sitä, että saan viettää aikaa hevosten kanssa, ratsailta ja maasta käsin. Saan kehittyä koko ajan paremmaksi ja oppia ymmärtämään hevosia.

Klassinen ratsastus pyrkii lähes eleettömään suoritukseen hevosen kanssa. Painotus klassisessa tyylissä on ehkä enemmän siinä miten tekee kuin mitä tekee. Klassinen ratsastus kaikessa siinä kaikessa eleettömyydessään ja rauhallisuudessaan on mielestäni enemmän jonkinlaista taidetta (tai siihen pyritään) kuin urheilua, ja se on hyvä juuri niin. Westernissä, niinkuin myös klassisessa tärkeää on yhteisymmärrys hevosen kanssa sekä hyvät hevosmiestaidot ja hevosten kunnioitus.

En pääse tallille niin usein kuin haluaisin välimatkojen takia, mutta sen ajan kun tallilla saan olla niin yritän käyttää mahdollisimman hyvin.

Pääasia omassa harrastuksessani ei myöskään ole juuri se, että saan olla juuri siellä hevosen selässä ja ratsastaa, vaan se että saa olla niiden kanssa, ymmärtää ja oppia. Ratsastus on ihanaa, mutta hevoset ovat lähes täydellisiä.

 Miksi? Hevosten takia. Hevonen on ainutlaatuinen eläin, sen ymmärtäminen on haastavaa, koko ajan oppii uutta ja yhtään tylsää päivää ei varmasti ole. Kun ratsastussuunnitelmat kirjaimellisesti vesittyvät ukkoseen ja rankkasateeseen, niin tylsää ei silti tule. Hevonen keksii aivan varmasti jotain hyvin mielenkiintoista, kuten miten karsinan ovi avataan tai kuinka kivaa onkaan pureskella ohjia kun heinät vietiin tunnille lähdettäessä nenän edestä.

Ratsastus on yksi haaste, jota et voi koskaan ylittää. Yhdellä kerralla kaikki tuntuu sujuvan täydellisesti, toisella huomaat miten monta virhettä pystyykään yhden sekunnin ajassa tekemään. Yhtenä huomaat ylittäväsi esteen ilman satulaa siististi ja onnistuneesti, toisena makaat selälläsi kavaletin päällä. Onnistumisten ja epäonnitumisten tasapaino on yksi syistä, joiden takia ratsastus on ihana harrastus.

Vaikka on niitä päiviä jolloin hevonen seisoo kuratarhan perimmäisessä nurkassa mutaisena ja märkänä. Ratsastus ei onnistu ja hevonen juoksee pois alta, niin on myös niitä päiviä kun hevonen kutsusta ravaa luokse lämpimänä kesäpäivänä ja mukava maastoretki takaa onnistuneen päivän.

Hevosten kanssa kehittyy koko ajan, teki sitten mitä tahansa, tai miten tahansa. Omille näkökulmille on tilaa ja tuntee kuuluvansa johonkin. Mikään ei ole yksinkertaista ja tavoitteita voi asettaa juuri siihen mihin haluaa.

Kuinka? Blogin nimikin jo kertoo hieman, tunteella ja taidolla. Taito tosin on vielä öhöm... Hukassa, mutta sitä etsiessä aika kuluu hyvin. Kerran viikossa ajetaan yli 70km päähän ratsastamaan. Miksi niin pitkälle? Syy on yksinkertaisesti se, että pidän tuosta tallista eniten. Sammissa tapahtuu (ja tapahtui) suurin kehitykseni hevostelun osalta. Klassinen tyyli on erittäin mukava ja omiin arvoihini sopiva. Ehkä jotkin käsitykset hiukan siitä poikkeavat, mutta peruskäsitykset ovat samoja.

Westernillä tämä koko harrastus tuli aloitettua. Wallalla tuli koettua paljon ponien karkureissusta "eksymiseen" kaverin kanssa noin 100x100m metsikköön keskellä tallipihaa. Hevosmiestaidot karttuivat ja ratsastukselle sai hyvän perustan. Nyt harjoitan lännenratsastusta Vapun kanssa, helpolla ei pääse mutta nopeasti kehittyy sekä hevonen että ratsastaja.

Työskentelen Vapun kanssa paljon maastakäsin. Se on mukavaa ja rentoa vaihtelua kaikelle muulle. Hevonen kuuntelee pienintäkin merkkiä (tai sitten ei) ja tekee kaiken mitä vain osaa pyytää. Maastakäsintyöskentelyä, ja ylipäänsä hevosmiestaitoihin kiinnitetään harmittavan vähän tavallisilla talleilla huomiota. Tämäkin tosin on menossa parempaan suuntaan.

Tässä noin seitsemän vuoden aikana on tullut ratsastettua kaikenlaisilla hevosilla ja poneilla. Pienillä itsepäisillä pullaponeilla, islanninhevosilla, western-hevosilla, nuorilla hevosilla ja vanhoilla hevosilla. Kaikki ovat olleet erilaisia ja jokaisen ratsastuksen jälkeen olen ollut kokemusta rikkaampi, oli se kokemus sitten hyvä tai huono. Toivon että harrastukseni säilyy ainakin jossain muodossa mahdollisimman pitkään ja kestävänä.

Lopuksi haastan Kaksi pikku prinsessaa- blogin pitäjän mukaan

Puomeja ja pohkeenväistöä

Sain nyt aikaiseksi ekan postauksen ihan normi ratsastustunnista. En yleensä tee tunneista postauksia, koska en saa useinkaan kuvaaja tunnille, nyt kuitenkin veljeni otti muutaman kuvan (kännykällä) joten ajattelin postauksenkin tehdä.
Menin tunnin Ruutilla. Se oli jostain syystä erittäin pirteällä tuulella kun harjasin sitä, mutta kaveri jotenkin masentui kun huomasi että hain satulan. Yleensä Ruut on maailman helpoin hoitaa ja varustaa, mutta tänään se oli sitä mieltä että hän nukkuu mieluummin kuin ottaa kuolaimet suuhunsa.
Tunnilla tehtiin aluksi temponvaihteluita ja lyhyitä laukannostoja. Niiden jälkeen mentiin puomeja kevyessä- ja harjoitusravissa sekä laukassa. Ravipuomit sujuivat todella hyvin, mutta laukassa oli jotain epämääräistä kompurointia ja kiirehtimistä ihan itsestäni johtuen.
Lisäksi mentiin pohkeenväistöä käynnissä ja myös ravissa. Molemmat sujuivat poikkeuksellisen hyvin ja sain myös ekan kerran mentyä onnituneesti pohkeenväistöä ravissa. Ruut kuunteli todella hyvin, ja pysyin itse rauhallisena enkä alkanut jäämään kiinni avuilla niinkuin usein itselleni käy pohkeenväistöissä.
Vastailkaa muuten kyselyyn! :)

Kännykkälaatu, mutta onpa ainakin joku kuva

Art of academic riding

Olin 6.8-7.8 kuunteluoppilaana Inkoossa Granåsa tallilla järjestetyllä Art of academic riding- kurssilla jonka piti Hanna Engström. Ihan mielenkiinnosta lähdin kurssille, jonka olin facebookissa huomannut. Ikinä en ennen ollut kyseisestä ratsastustyylistä kuullut, ja jonkin verran tutkittuani se vaikutti erittäin mukavalta ja sellaiseksi myös osoittautuikin.
Akateeminen ratsastustaide- tyyli pyrkii eleettömään  ratsastukseen joka on kuin taidetta ja tanssia hevosen kanssa. Suomessa tämän tyylin ratsastajia on erittäin pieni määrä ja tietääkseni vain yksi Suomalainen on suorittanut aseenkantajan testin ja kuuluu Knighthood of academic art of riding järjestöön.
Akateeminen ratsastustaiteessa työskennellään myös erittäin paljon maastakäsintyöskentelyä, tosin aivan eri tavalla kuin sitä itse olin tottunut näkemään. Tätä työskentelyä suoritettiin kapsonin, lead ropen (mikä ikinä riimunnaru ikinä onkaan suomeksi) ja pitkän raipan kanssa, jota käytettiin kertomaan hevoselle mitä sen kuului tehdä.  Kaikki kuului tehdä mahdollisimman pienieleisesti, ja esimekiksi symbolisen merkityksen vuoksi osa käytti puista raippaa ja jos käytti kannuksia, niin ne eivät olleet remmeillä kiinni vaan vain laitettu jalkoihin. Ideana on se, että muovisella raipalla voi hevosta piestä niin lujaa kuin jaksaa eikä se rikkoudu, puinen raippa sen sijaan katkeaa liian kovalla käsittelyllä. Samoin myöskään kannuksia et voi käyttää kovin voimakkaasti, koska ne irtoavat.
Raippaa myös pidettiin niin että se osoittaa ylöspäin, koska sieltä sitä saa helposti käytettyä molemmille puolille ja se on myöskin ainut kohta jossa hevonen ei raippaa näe, ja raippa alaspäin osoitettuna itsessään on jo apu hevoselle.

Kurssilla olleet hevoset olivat kaikki työskennelleet jo vuoden ajan Hannan kanssa, ja ilmeisesti kehitystä on syntynyt. Kaikki kurssilla olleet hevoset (ja poni) olivat täysin erilaisia, ja työskennellä sai maastakäsin, ratsailta, kuolaimettomilla, kuolaimilla, satulan kanssa tai satulatta, täysin miten itse parhaaksi näki.
Kurssinpitäjä oli itse hyvin taitava, ja selitti asiat hyvin myös niin että minäkin ymmärsin 99% kaikesta hänen kertomistaan asioista. (kurssi oli siis englannin kielellä)
Itse en todellakaan ole hyvä kertomaan kurssilla selitetyistä asioista, koska luultavasti kuitenkin sanon jotain väärin, mutta selkeää oli että kaikki tehtiin aina jonkin takia, ei vain näyttävyyden tai "huvin" vuoksi.

Tunneilla mentiin suurimmaksi osaksi ympyrällä, taivutettiin hevosta, mentiin sulkutaivutuksia ja omien sekä hevosen taitojen mukaan harjoiteltiin oikein laukkaamista ja myös piaffea.

  Kuvissa Sara Autelo, Knighthood of academic art of riding ainoa Suomalainen jäsen ja hevosensa Assi

Kuolaimet vs kuolaimettomat

Paljon on ehtinyt jo muuttua tämän postauksen kirjoittamisesta, lukaise silti jos kiinnostaa! :) 25.2.2015

Nyt on itse tullut tosi paljon pohdittua kuolainten ja kuolaimettomien suitsien käyttöä. Tästä asiasta ollaan aina kiistelty, ja luultavasti tullaan aina kiistelemään. Osa pitää kuolaimettomia täysin tehottomina, ja toiset taas eivät missään nimessä voisi laittaa hevosensa suuhun metallinkappaletta.

Osa ei käytä kuolaimettomia siksi, että pelkää niiden vahingoittavan hevosen nenäpiitä, ja toiset eivät taas käytä kuolaimia siksi, että pelkäävät niiden vahingoittavan hevosen suupieliä. Totuus on, että tyynylläkin saa aikaan vahinkoa jos oikein yrittää. Nivelkuolaimella saa varmasti yhtä paljon vahinkoa kuin pelhamilla, ja sidepullilla yhtä paljon kuin hackamorella.

Oma kantani on, että kuolaimettomat ovat paremmat ja aivan yhtä tehokkaat kuin kuolaimellisetkin suitset. Kuolaimien on todistettu tekevän helposti paljon vahinkoa hevosen suussa. Mm. Robert Cook on tunnistanut 95 erilaista kuolaimesta aiheutuvaa haittaa. ( http://www.bitlessbridle.co.uk/fear-of-the-bit.php) Vaikka käsi olisi kevyt, niin kuolain hankaa helposti suupieliin ja kitalakeen aiheuttaen kipua hevoselle. Lisäksi kuolain työntää kielen helposti liian syvälle kurkkuun, jolloin hevosen hengitys vaikeutuu. Väärissä käsissä tietysti myös kuolaimetonkin saa vahinkoa aikaan.

Hevonen ilmoittaa varmasti milloin siitä tuntuu epämukavalta, mutta ihminen usein jättää eleet huomioimatta, tai luulee niiden johtuvan aivan jostain muusta. Suun avaaminen, jännittyneenä kulkeminen, kuolaimen pureminen, kielen ulos tunkeminen ja pään nostaminen voivat kaikki olla merkkejä kivusta ja epämukavasta olosta suussa.

Kuolaimettomat suitset ovat hevoselle ystävällisemmän ja tehoavat aivan yhtä hyvin hevoseen kuin kuolaimettomatkin. Ja jos oma ratsastuksesi perustuu lähinnä ohjien käyttöön ja kuolaimiin tukeutumiseen, olisi syytä miettiä onko kaikki nyt ihan kunnossa. Sillä hevonen ymmärtää kyllä ohjia kiskomista pienemmän avun. Energisempi hevonenkin pysähtyy kyllä istunnan ja äänen avulla, jos vain itse on rento ja istunta oikea.

Etenkin hackamoresta monet tuntuvat pelkäävän sitä, että murtavat hevosen nenäpiin. Tavallisilla hackamoreilla nenäpiin murtaminen on erittäin epätodennäköistä, ja mekaanisillakin hackamoreilla saa aika lujaa saa kiskoa että hevoselta luun murtaa. Eikä sen turpahihnan kuulu olla aivan nenäpiin ohuimmalla osalla, vaan paksummalla jolloin turpahihna ei aiheuta niin suurta painettakaan. Lisäksi kukaan ei pakota sinua ostamaan voimakasta hackamorea, esim. LG-suitset ovat pehmeät mutta silti tehokkaat ja myös usein todetut parhaimmiksi kuolaimettomiksi. Ja jos teidän mielestänne hackamoreilla (jotka teknisesti, vaikkeivät virallisesti olekaan kuolaimettomat) pystyy murtamaan luita, niin eivätköhän ne silloin ole aika tehokkaat?

 Sidepullissa, usein uskotaan olevan hyvin kevyt ja mukava hevoselle, paine kohdistuu niissäkin turvan päälle eivätkä ne siis ole ne kaikkein miellyttävimmät (mutta kuitenkin varteenotettavat) suitsivaihtoehdot. Sidepullit toimivat mielestäni paremmin westernissä ja muutenkin pitkillä ohjilla ratsastaessa kuin perinteisellä tyylillä ratsastavan suitsina.

Omakohtaisia kokemuksia itselläni on naruriimulla ratsastuksetsa, LG:istä ja hackamoresta. Näistä ehdottomasti parhaaksi sanoisin LG:tä, koska paine kohdistuu ratsastaessa paremmin (turpaan ja leuan alle) ja kevyemmin kuin naruriimussa. Hackamoreja olen käyttänyt hyvin reippaalla ja helposti kovasuikseksi menevällä suokilla, ja kyseiset kuolaimettomat toimivat mielestäni sillä paremmin kuin kuolaimet.

Tehon puolesta ei pitäisi olla mitään merkitystä sillä millaiset kuolaimet/kuolaimettomat suitset omistaa, koska ratsastuksen ei tulisi missään nimessä perustua ohjien käyttöön, vaan istuntaan, asentoon ja myös asenteeseen. Jos itse ei usko kuolaimettomiin ja väkisin vain kuolaimilla yrittää, niin kuolaimettomien tehoa ei voi huomata. Ihminen kun pakkaa uskomaan vasta kun itse näkee. Eri asia on sitten että joillekin sopii paremmin toisenlaiset suitset kuin toiset. Ja joissain tapauksissa on tietysti hyvä ostaa hevoselle hieman tehokkaammat suitset. Tällöin käsien keveys on sitäkin tärkeämpää, myös kuolaimettomilla. Sillä se että hevosella ei sitä metallinkappaletta ole suussa, ei silti tarkoita että hevonen olisi vahingoittumaton, niinkuin aikaisemminkin mainitsin.

Kuolaimettomat toimivat myös aivan mainiosti sekä korkeamman tason esteillä, että koulussa GP-tasolle asti. Muunmuassa Alexander Nevzorov ratsasti vaativia kouluratsastusliikkeitä käyttäen apunaan vain pelkkää kaulanarua. Ja esimerkiksi hackamorejen toimivuus esteillä onkin jo todistettu. Valitettavasti kuolaimettomien käyttö kisoissa on kielltty, joten kuolaimettomilla ratsastajat eivät niiden tehoa pääse todistamaan.

Huolimatta siitä, että pidän kuolaimettomia parempina kuin kuolaimet, en kuitenkaan ole sitä mieltä että kuolaimet olisivat aina huono juttu. On hevosia joille kuolaimettomuus ei vain syystä tai toisesta sovi, ja tällöin pitäisi tarkkaan miettiä mitä hevosensa suuhun lykkää. Esimerkiksi synteettiset apple mouthin kuolaimet ovat monelle hevoselle mukavammat hevoselle kuin tavalliset nivelkuolaimet. Myös  kumikuolaimet ovat osalle suoruudestaan huolimatta hevoselle miellyttävämmät kuin tavalliset metalliset kuolaimet. Ja riippumatta siitä mitä hevosen suussa on tai ei ole, niin ohjista vetäminen ei juuri koskaan kannata. Se jännittää hevosen turhaan ja myöskin aiheuttaa epämukavan olon suuhun/turvan päälle.

Täytyy kuitenkin aina muistaa, että lähtökohtaisesti mitä ikinä hevosen päähän tai suuhun pistääkään, tulee kaikki käytettävä voima sinusta, ei varusteesta.

Enkä suinkaan käske nyt kaikkia ajattelemaan samoin kuin minä, kerroin vain oman mielipiteeni asiasta ja ymmärrän että suuri osa ihmisistä on varmasti eri mieltä kanssani. Jaoin vain yhden ajatuksen asiasta johon yhtä oikeaa vastausta tuskin on. :)

Tässä video nivelkuolaimen vaikutuksesta hevosen suuhun

Tässä todella mahtava esimerkki siitä, miten ilman kuolaintakin voi suorittaa hankalimpiakin liikkeitä ja kulkea kauniisti muodossa ja peräänannossa  

Tässä hyviä ohjeita kuolaimetta ratsastukseen

Ja vielä todiste siitä että kuumempikin hevonen pysähyy kuolaimettomilla
Mikään näistä videoista ei ole minun tekemäni

Ja tiedän hyvin, että jos tätä tekstiä kukaan ylipäänsä lukee, niin keskustelua ja kiistelyä tämä tulee aiheuttamaan. Joten jos sinulla on jotain sanottavaa kuolainten/kuolaimettomien käytöstä perustelethan kantasi hyvin, ja asiallisesti.
Toivoisin myös vastauksia näihin kysymyksiin:
Mitä kuolaimia/kuolaimettomia käytät, ja miksi?
Miksi käytät kuolaimia/kuolaimettomia?
Mitä mieltä olit tästä tekstistä?

Vapulle tarkoitus vielä tehdä tai ostaa tuohon LG:hen pehmuste, koska tuossa kuolaimettomassa turpahihna on aika ohut, ja Vappu toimii hyvin pienemmälläkin paineella.

Ponien painorajoista

Ponien ja etenkin shettisten painorajat ovat usein keskustelupalstojen kiistelty aihe. Joku tulee kysymään; "Hei, olen 13v, 160cm ja painan 50kg. Voinko vielä ratsastaa shettiksellä?"
Kohta koko palsta on täynnä sitä: "Et missään nimessä! Eläinrääkkäystähän tuo on"
"Totta kai, shettiksellä voi ratsastaa niin pitkään kun vaan jalat ei yllä maahan"
 "Ratsastaahan siellä ulkomaillakin aikuiset ihmiset shettiksillä että ne painorajat on kyllä ihan turhia"

Eli, nyt siis shettistelijät ja muut poniratsastajat järki käteen. Se että ulkomailla on huonot säädökset koskien hevosten hyvinvointia ei tarkoita että se olisi järkevää. Tässä on kyse vain turismista ja rahastuksesta, ponin hyvinvoinnista ei välitetä. Kyllä, shetlanninponi on vahva kokoisekseen mutta sekään ei kestä mitä tahansa.

Vahva shettis on mutta ei kaikenkestävä

Mielestäni sopiva painoraja shettikselle on 40-45kg jotta sillä voisi ratsastaa säännöllisesti. Ehdoton painoraja yksittäiseen kevyeen ratsastamiseen n.50kg. Tämän shetlanninponi pystyy hyvin kantamaan ilman selkäongelmia. Tietysti myös ponin kunto vaikuttaa asiaan suuresti ja esimerkiksi jo vanhempaan ikään ehtinyt poni ansaitsee päästä hieman vähemmällä.
Täytyy myös muistaa että paino ei todellakaan ole ainut ratkaiseva tekijä. Itse olen 150cm pitkä ja koen olevani liian pitkä ratsastamaan shettiksellä. Yli 150cm pitkän ihmisen ei ole välttämättä kovin mielekästä ratsastaa shetlanninponilla kovin usein, koska pohkeen osuvat väärään kohtaan ja jalustinhihnatkin ovat luultavasti liian lyhyet. Ehdottomana pituusrajana pidän 155-160cm tai muuten järkevä työskentely alkaa jo jäämään vähemmälle. (Ja jalat alkaa oikeasti olemaan uhkaavasti maanpinnan lähellä)
Minishetlanninponit ovat sitten asia erikseen. Ne sopivat useimmiten vain pienille alle kymmen-vuotiaille ja alle kouluikäisille lapsille.

Shetlanninponeille on myös usein todella hankala löytää pätevää kouluttajaa, joka myös olisi tarpeeksi pienikokoinen, joten ponin koulutustaso jää usein Hc tai enimmillään Hb. Senkin takia shettisratsastukset on järkevämpi jättää pikkuratsastajille.

Isompien ponien painoraja ei ole niin tarkka, varsinkin kun ylitetään se noin 130cm korkeus. Suuremmille poneille ohjeistava ja järkevä painoraja on n.55-65kg sen koosta, iästä, kunnosta ja käyttötarkoituksesta riippuen.
Pituuden puolestakaan ei ole niin tarkkaa mutta kun jalat alkavat roikkua reilusti alle mahalinjan, isompi poni voisi alkaa olla paikallaan.

Ja jos kasvat isoksi rakkaasta ponista, muista että ratsastukselle on vaihtoehtoisiakin tekemisiä, kuten poniagility tai kärryajelu.

Itse olen hyvin tyytyväinen pituuteeni, sillä pysyn ikuisena poniratsastajana, vaikka pikkuponiratsastukset alkavat jo jäädä pois.

Hyviä poniratsastuksia kaikille kääpiöille! :)

*drinking*

WTF? Are u taking pics?!

Fabulous

Ratsastuksen tulevaisuus

"Kun vedät tästä ohjasta niin hevonen kääntyy. Vedä molemmista ohjista niin hevonen pysähtyy. Vedä vielä lisää niin se peruuttaa."
 Tällaisia ohjeita kuulin erään äidin antavan lapselleen, samalla kun hevonen yrittää paeta epämukavaa oloaan aukomalla suutaan ja nostamalla päätään.


Eräällä ratsastuskoululla alkeistuntilaiset hyppäsivät pieniä esteitä ja yksi poni pudotti puomin. Tästä hyvästä ratsastaja löi sitä raipalla. Ratsastuksenopettaja ei tätä huomannut. Kentän laidalle päästyään tyttö otti miltei kuolainrenkaasta kiinni ja kiskoi ponin väkisin olemattomalle voltille hymyillen samalla siskolleen: "Kato miten hyvin meni"

On tärkeää että ratsastajat oppivat heti alussa, miten hevosta kohdellaan ja millaisia ovat hyvät hevosmiestaidot. Jos nämä taidot unohtuvat, niin hevoset joutuvat kärsimään.
Aikuisetkaan eivät valitettavasti anna sitä parhainta esimerkkiä gramaaniensa kanssa.

 Itse olin tässä suhteessa hyvässä asemassa, sillä aloitin ratsastuksen lännenratsastustallilla hyvällä opetuksella. Myöhemmin myös tein paljon iltatalleja äitini apuna, ruokin hevosia ja omien kykyjeni mukaan kuskasin niitä tarhoista sisään.

A horse is a horse and a man is a man
And neither can be the other
And each can survive but is much better
In the company of one another.-Tómas Ó carthaigh

Mielestäni ratsastusharrastuksessa ei ole tärkeintä itse ratsastus, vaan se miten ratsastaa ja miten kohtelee sitä eläintä joka sinua selässään kantaa vaikka voisi halutessaan sinua vahingoittaa.